Taustaa

Rajakangas sijaitsee kylien välisellä sydänmaalla. 1970-luvulla sinne valmistui kulkijoille avoin kämppä, paikallisessa murteessa pirtti, jota kirjan tekijätkin olivat koulupoikina rakentamassa. Pirtti on heidän puolen vuosisadan kokemuksistaan syntyneiden elämänmakuisten kertomusten keskipiste. 

"Metsälle pääseminen rytmitti koulunkäyntiä ja karjatilan töitä. Vuoden kohokohta oli metsästyskausi. Muutos melkein luonnontilaisista metsistä talousmetsiksi oli kuitenkin alkanut. Teitä pitkin tuli nykyaika, ja paluukuormina lähtivät puut. Maaperän ojitukset katkoivat polut ja kuivasivat nevat. 

Metsä ei kuitenkaan kuollut. Uusi istutettiin avohakkuille. Entisen kaltaista siitä tullut, vaan hiljaisempi, läpinäkyvämpi. Eläinlajeja hävisi, sopeutui, jopa hyötyi uudistuksesta. Hirvikanta lisääntyi ja metsäkauris levittäytyi alueille. Saalismäärä houkutteli suurpetoja, joita eivät edes vanhat tarinat kertoneet joskus olleen. 

Syksyn kuulaassa ilmassa kaikuu nyt jänistä ajavan koiran kiihkeän äänen sijaan useammin hirvikoiran kumea haukku. Pirtin nokisessa pannussa keitetty kahvi maistuu seuraavalle sukupolvelle, ja lennokkaat pyyntivaiheiden selostukset höystävät iltaa..."

.................

Jos liberalismi pintansa, eivätkä Euroopan unionin tai Helsingin päättäjät pyyhi Perämeren rannikon yhteisöjä pois, niin ehkäpä tulevaisuudessa tämänkaltaisena kevätpäivänä Rajakankaassa on polttopuutalkoot. Kirveen kalkkeen seassa nauru raikaa, tervas tuoksuu. Talkookahveja juodessa on hyvä suunnitella pyyntiretkiä ja arvuutella tulevaa marjasatoa. Porukan vanhin, joka on toiminut kokkina, kehuskelee muistavansa ne vanhat äijät, jotka olivat olleet tekemässä tätä pirttiä.

Aivan kuin keväisessä tuulen vireessä olisi aavistus kesää.