Hämärän hetki

Pääsin lähtemään pirtille vasta illan suussa. Iltapäivällä oli tehty isän kanssa pöllikuormaa Alaviirteellä. Tai isähän sen teki, nosteli kuormaajalla pöllejä pinosta omaan rauhalliseen tahtiinsa. Minä kiipesin pankkojen välissä kohoavan pöllivarvin päälle pikka kädessäni ja oioin jokaisen kourallisen jälkeen vinossa olevat pöllit. Ja laskeuduin alas ennen seuraavaa kourallista. Kun Mikko-setä oli kuormaajan puikossa, oli kiire. Isän kanssa ei ollut. Ehdin hyvin miettiä, että kaverit ovat varmaan jo pirtillä, ja pannu porisee keitintangossa, kohta kahvin ja tupakan tuoksu täyttää kämpän.

Kotona oli iltaruoka valmiina odottamassa. Söin hätäisesti lautallisen perunamuussia ja revin höysteeksi uunissa kypsyneestä broilerista siivuja. Se oli hyvää, niin kuin äidin tekemä ruoka aina, mutta nyt ei malttanut maistella. Ruisleivän pala ja voinokare reppuun, lenkkimakkaran puolikas kaveriksi. Toiseen taskuun maitopullo ja toiseen pullo viinimarjamehua. Villapaita repussa jo olevan kahvipannun ja mukin väliin, etteivät kolise. Vaatteita ei tarvinnut vaihtaa. Resut farkut ja vanha verryttelytakki sopivat töihin ja metsälle yhtä hyvin – tai huonosti.

Sora ratisi kiivaasti polkupyörän rattaiden alla, polkaisujen väli kertoi omaa kieltään malttamattomuudesta, vaikka mitään kiirettä ei ollut. Haulikko kolahti toisinaan pyörän runkoon, mutta se ei vauhtia haitannut. Pian olin Ylinevalla, Paavon tuulisuojallinen Tunturi oli pihalla. Kurkistin sisään ja huikkasin, että olen menossa poikien perään.

Askelten tahti oli kiivas. Aittakankaan kohdalla oli jo syvä hämärä, puiden latvat erottuivat vielä hyvin, maastonmuodot ei. Se ei juuri vauhtia hiljentänyt, reitti oli tuttu. Rajakankaaseen tullessa tahti vaistomaisesti rauhoittui. Kämpän tumma hahmo näkyi suurten mäntyjen keskeltä. Metsä oli täysin hiljainen, kämpästäkään ei kuulunut mitään. Piipusta ei näyttänyt nousevan savua. Seisahduin. Olivatko kaverit sittenkin menneet Ojatalon tai Nikkarin pirtille?

Seisahduin hetkeksi ja katselin vähän säikähtäneenä ympärilleni, iltatähti tuikki rauhoittavasti. Hengitys tasaantui nopeasti ja kuulo herkistyi. Mitään merkkejä kavereiden paikalla olosta ei näkynyt. Kävelin lähemmäs. Kämpän etuseinän hirsivarvit alkoivat erottua oven kahden puolen. Kyllä, ovenpielessä roikkui jotain. Haulikkojen piiput kiiltelivät heikosti tähtien kajossa. Seisoin hetken paikallani ja kerrankin osasin nauttia päivän parhaasta hetkestä, sisällä odottaisivat lämmin kämppä ja parhaat kaverit, mukava ilta ja seuraavan päivän jahdin suunnittelu. Otin panokset pois piipusta ja ripustin oman haulikkoni toisten vierelle.

-Tuu Timo sisälle, täällä on kahavi valamiina, tuttu römeä ääni kuului kämpästä.

- Timo -