Merikaupunki

Meri on ollut Perämeren rantakaupungeille tärkeä. Ennen rautateitä tuontitavara kulki laivalla Ruotsin vallan aikana Tukholmasta tai Turusta ja Venäjän vallan aikana Pietarista tai Helsingistä laivalla. 

Terva ja puu kulkivat toiseen suuntaan Ja tämä kaikki tapahtui enne höyrylaivojen aikaa eli purjehtimalla. Silloin Oulussa oli paljon laivureita ja vielä enemmän merimiehiä, merenkulku oli tärkeimpiä elinkeinoja. Oulun kaupungin porvareilla oli jossain vaiheessa 1800-lukua Suomen suurin laivasto. Jossain vaiheessa rekordia piti Raahe, sitten laivaston painopiste valui etelämmäksi, Ensin Vaasaan, sitten Rauman ja Uudenkaupungin seudulle ja vielä myöhemmin Ahvenanmaalle.

Krimin sota romahdutti 1850-luvulla Perämeren laivaston. Suomi oli osa Venäjää ja merimahti Englanti oli vastapuolella, samoin Ranska. Kyseisten maiden alueella olevia venäläisiä laivoja alettiin kaapata ja sen pelossa suomalaisetkin alkoivat myydä Juutinrauman takana olevia laivoja pois. Ahvenanmaalaiset myivät laivoja nimellisillä kaupoilla Ruotsiin ja jatkoivat purjehtimista Ruotsin lipun suojassa. Kuninkaallinen laivasto kävi Perämerellä polttamassa entisten kauppakumppanien laivat, laivanveistämöt ja tervanpolttimot Raahessa ja Oulussa. Kokkolassa pantiin hanttiin ja pärjättiin vähän paremmin. Perämeren ahtaat ja karikkoiset väylät sekä jäät olivat kaiken nähneelle kuninkaalliselle laivastollekin uusi ja stressaava kokemus. Laivat olivat yhtenään karilla ja pohjat sen jälkeen surkeassa kunnossa. Jäiden tulo karkotti vihulaiset kokonaan.

Höyrylaivojen tulo ja rautatieverkoston rakentaminen päätti lopullisesti merenkulun kulta-ajan Perämerellä 1800-luvun lopulla.

Kraaselin pooki Raahen edustalla.