We are in the army soon

Kävelimme reput selässä ja pelletakit päällä hämärtyvässä illassa kohti Rajakangasta. Pyssytkin oli toki mukana, olihan metsästysaika. Oli lokakuun alkupuoli vuonna 1980 ja meillä molemmilla oli viikon päästä armeijaan lähtö edessä, palveluspaikkana Oulu. Oltiin liikkeellä kevyillä eväillä, vain yksi lyhyt yönseutu oli aikaa.

Ennen Hangasnevaa oli jäljellä pala vanhempaa kuusikkoa. Pysähdyttiin, otin Rapalan uistinlaatikon takin rintataskusta ja kaivoin talouspaperikääröstä esiin pyypillin. Puhaltelin muutaman kerran, ei kuulunut vastauksia. Käveltiin vielä lähemmäs nevan laitaa ja istahdettiin leveäoksaisen kuusen alle pienen aukon reunaan. Istuttiin aivan vierekkäin, kaverilla haulikko kädessä, minulla pilli huulten välissä. Jatkoin puhaltelua ja pian kuului vastauskin. Siihen aikaan sen vielä kuuli kauempaakin. Muutaman piippauksen jälkeen pyy pyrähti lähemmäksi, mutta ei näkyviin. Viestiliikenne jatkui ja seuraavan vuoropuhelun jälkeen se ilmestyikin viereisen puun alaoksille, aivan liian lähelle. Kaveri puisteli päätään.

-Ammu pyhkäsemällä, kuiskasin hätäisesti.

Samalla paukahti ja pyy lähti lentoon. Mälli oli tosiaan mennyt läheltä ja vienyt linnulta suunta- ja tasapainoaistin. Se lenteli mihin sattui. Törmäili puihin ja maahan. Yritimme juosta perässä, mutta emme tietenkään pysyneet. Lintu hävisi näkyvistä, mutta kohosi hetken päästä puiden takaa korkeuksiin ja lopulta lensi täysillä maata kohti ja mätkähti kuolleena tantereeseen.

Loppumatkasta oli jo pimeä, mutta tuttua polkua tulimme nopeasti pirtin pihaan. Ovi narahti auki ja tuttu tuoksumaailma tulvahti vastaan. Raapaisimme takkaan tulet ja laitoimme kahvipannun ja vesikattilan tulille. Vanhaa pyytä pitäisi keittää kauan.

Aukaisimme pullon mustaherukkaviiniä. Sauli oli käynyt kaupassa, joten jouduimme tyytymään tuon ajan hittijuomaan. Hän oli lähdössä armeijaan vapaaehtoisena ja oli nuoren näköinenkin. Kannuksen Alkon myyjä oli halunnut nähdä paperit ennen kuin suostui edes viiniä myymään. Minulla olisi ollut vuodet kasassa parempiinkin juomiin. Tyhjensimme pullon sakeaa ja makeaa mustaherukkaa, kuten usein siihen aikaan, mutta emme koskaan sen jälkeen.

Kämppä lämpisi nopeasti ja pöydällä palavat kaksi paksua punaista kynttilää antoivat valoa. Tunnelma oli korkealla ja pyy kiehui maustepippurien ryydittämänä kattilassa. Keitoksesta levisi kämppään ruokahalua kiihottava tuoksu, mutta vanhan pyyn liha ei vielä puolentoista tunnin jälkeenkään tuntunut irtoavan luista. Leikkasimme ruislimpusta vankkoja siivuja ja levitimme päälle Himangan osuusmeijerissä tehtyä voita. Vuolimme Poutun punaisesta lenkistä kiekkoja päälle. Leivät maistuivat ja nälkä siirtyi kauas tulevaisuuteen.

Kehuimme kämppää erinomaiseksi kortteeriksi ja itseämme koviksi erämiehiksi. Ja olihan siinä perääkin, ainakin oltiin päättyneellä vuosikymmenellä metsässä enemmän kuin useimmat muut.

Loppuillasta jutut pyörivät armeijan menoon ympärillä. Arvuuttelimme, millaista siellä olisi ja miten me pärjäisimme. Mielikuvat perustuivat armeijan käyneiden kaverien juttuihin. Eli emme tienneet yhtään, mikä meitä odotti. Sovimme, että käydään yhdessä iltalomilla ja tutustutaan isoon kaupunkiin.

Jälkeenpäin on helppo summata, että armeija-aika oli helppo vaihe elämässä. Teki vain, mitä määrättiin, ei tarvinnut juuri ajatella itse. Silti usein tympäisi. Metsäreissuja tuli omalle osalleni paljon, olikohan 80 vuorokautta. Nekään eivät armeijassa maistuneet, vaikka etukäteen toisin kuviteltiin, kun siviilissä ne ovat maistuneet ennen armeijaa ja sen jälkeenkin.

Erityisesti on mieleeni jäänyt sotaharjoitus jonkun Ylikiimingin sivukylän kupeessa. Alkutalven ilta oli hämärtymässä ja mulla oli kahden tunnin vartiohuki metsänreunassa. Seurasin lumipoterosta, kuinka läheisen maalaistalon väki vietti rauhallista arki-iltaa ruokaillen ja televisiota katselleen. Olin viluissani, väsynyt ja nälkäinen. Ihmettelin, että mitä järkeä tässä on. Seuraavana päivänä olisi edessä 25 kilometrin hiihto alkutalven pehmeässä lumessa ja takkalakelissä takaisin Hiukkavaaraan. Harvoin on olo tuntunut niin masentavalta. Armeijareissu toi silti maalaispojille viljalti uusia kokemuksia ja kypsytti sen elämässä väistämättä eteen tuleviin vaikeisiin hetkiin.

Aamulla nukuimme pitkään. Herätessäni näin takkakivellä kasan pyyn luita ja pöydällä kaksi tyhjää viinipulloa. Suola oli varmaan ollut kohdalla, kun nyt janotti ankarasti. Onneksi repun taskussa oli litran pullo keltaista Jaffaa. Kahvittelun jälkeen siivosimme kämpän ja lähdimme hissukseen kävelemään kylää kohti. Lokakuun alun päivä oli aurinkoinen ja askel kevyt. Silloin en aavistanut, että oikeastaan huoleton nuoruus päättyi siihen. Opiskelu, työ- ja perhe-elämä hallitsivat elämää pari seuraavaa vuosikymmentä.

Seuraavan viikon sunnuntaina erottiin Oulun asemalla, minä menin Hiukkavaaraan ja Sauli kaupungin kassulle. Tavattiin armeija-aikana vain muutaman kerran. Vietin loppupuolen palvelusajasta Haminassa ja Upinniemessä. Saulille syntyi esikoinen armeijan aikana. Itse jäin intistä päästyni Ouluun ja aloitin biologian opinnot kotiutumista seuraavana aamuna. Opintojen jälkeen aloitin työt ensin yliopistolla ja sitten vesivaltion leivissä, enkä ole kotikylällä sen jälkeen asunut. Sauli palasi armeijan jälkeen Hillilään ja jatkoi kotitilansa hoitamista perheellisenä miehenä. Omatkin lapseni syntyivät saman vuosikymmen lopulla.

- Timo -